Viikonloppumatka Kuala Lumpuriin

Kävimme Emmin kanssa torstaiaamuna äänestämässä Hongkongissa Suomen suurlähetystössä ja sen jälkeen suuntasimme lentokentälle. Lähdimme etukäteen Kuala Lumpuriin ja muut tytöt tulivat perässä perjantaina. Kuala Lumpuriin saavuttaessa satoi aivan kaatamalla ja salamoi. Pääsimme pienen kiertelyn jälkeen lentokentältä hotellille, jonka olimme Emmin kanssa varanneet yhdeksi yöksi. Hotelli oli todella siisti ja mukava ja sen hinta oli vain 18euroa yö kahdelle henkilölle + verot. Kävimme illalla läheisessä ostoskeskuksessa syömässä sushia ja kiertelemässä, jonka jälkeen menimme nukkumaan. Aamulla kävimme läheisessä kahvilassa syömässä. Sen jälkeen lähdimme kävelemään toista hotellia kohti, pysähtyen pari kertaa ostoskeskuksiin kiertelemään.

Suurlähetystössä äänestämässä 
Sadetta Kuala Lumpurissa
A Toast Breakfast & Juice Bar

Toinen asuntomme oli Face Suites nimisessä rakennuksessa, jossa olimme varanneet seitsemälle henkilölle asunnon. Valitsimme asunnon Infinity poolin perusteella. Ehdimme käydä Emmin kanssa nopeasti pulahtamassa altaassa ennen kuin muut jo saapuivat. Kävimme sen jälkeen yhdessä Food Marketilla pyörimässä ja syömässä.  Illalla menimme uimaan Infinity poolille. Lauantaiksi olimme laittaneet aikaisen herätyksen ja lähdimme julkisilla Batu Caveseille. Sieltä lähdettyämme kävimme Moskeijassa ja illala China Townissa. 

Infinity pool
Food Market 
Dinner Food Marketilla



Onnellisia ihmisiä Infinity Poolilla

Menossa Dark Cavesiin

Batu Caves ja sen ystävälliset apinat

Pari porrasta

Paikallista arkkitehtuuria



Lisää kävelyä

Moskeijaan 

China Town

Ilmaista Nan-leipää

Sunnuntaina kävimme taas vähän länsimaalaisemmassa aamupalapaikassa syömässä. Aamupalan jälkeen kävimme Central Marketissa, Sademetsässä, Petronas Towereilla, Helipadilla ja vielä kerran Petronas Towereilla katsomassa valo- ja vesishown. Sen jälkeen kävimme vielä nopeasti uima-altaalla iltauinnilla. Maanantaiaamuna ehdimme käydä vain aamupalalla, jonka jälkeen otimme uberin lentokentälle ja sieltä lähdimme takaisin Hongkongiin.

LOKL coffee co.

Petronas Towers

Helipad lounge

Sademetsässä

KL Tower

Valoshow 
 Huomenna jatkuu taas luennot!
 - Sofia

Kommentit

Suositut tekstit