Ruokamyrkytys ja Ten Thousands Buddha Monastery

Tiistai-iltana sain varmaan ruokamyrkytyksen, koska keskiviikko yönä oli aika kamala olo. Ei ole kovin mukavaa olla oksennustaudissa asuntolassa. Jouduin skippaamaan keskiviikkona kaikki tunnit ja pitää nyt luottaa vain muiden mielipiteisiin kursseista. Maanantaina alkaa Add&Drop-viikot, joiden aikana voi vielä muuttaa kursseja. Kuitenkin kannattaa jo maanantaina olla valmiina ilmoittautumassa kursseille, tai ei välttämättä niitä saa. Tapasin myös eilen toisen kämppikseni, joka on todella mukava ja osaa ihan hyvin englantia.

Eilen minulla oli jo jonkun verran parempi olo ja tänään uskalsin jo nousta sängystä. Tapasin Sanaan aamupalalla, jotta voisimme keskustella kiinalaisen uudenvuoden ohjelmasta. Aamupalan jälkeen jotenkin päädyin lähtemään muiden kanssa Sha Tiniin katsomaan Ten Thousands Buddha Monasterya. En ollut pariin päivään oikein syönyt mitään, joten matka temppelille oli aika rankka (matkalla oli myös noin tuhat porrasta). Kävimme reissun jälkeen syömässä New Town Plazan pizzapaikassa.

Söpöjä leivoksia












Pelottavia apinoita












Varattin eilen maaliskuulle reissu Krabille ja kiinalaisen uudenvuoden aikana ajatuksena on lähteä Cambodiaan.

-Sofia

Kommentit

Suositut tekstit